Ei niin hyvä alkuviikko parisuhderintamalla

Nyt ei ole paras viikko meneillään. Pibomies on ailahdellut ja lipsunut monista jutuista, jotka on pitänyt sen raiteillaan ja sen kyllä huomaa. Viikonlopun reissusta (ja kymmenen päivän lapsiputkesta) väsyneenä maanantai sillä meni pelatessa ja löhötessä. Tiistaina taas oli vertaisryhmän viimenen kerta ja ne lähti kaljotteleen sen kunniaksi. huh. Tänään sillä on taas sitten ollut huono päivä, varmaan kun on edellisiltana juopotellu ja sitten kai on väsyttänyt ja harmittanut kaikki. Ääh. 

Kun sillä menee huonosti, mulla itkettää. Ja ketuttaa. Vaikka se on typerää, mulla ärsyttää, että toisella on oikeus elää miten sattuu ja mie pidän sillä välin korttitalon pystyssä. Mulla ärsyttää, että mie en uskalla edes puhua asiasta, etten pahentaisi sen oloa. Mulla ärsyttää sekin, kun joutuu olemaan varuillaan. Mulla ärsyttää, kun se ei puhu. Ei pura sitä huonoa oloa, vaan pitää sen sisällään ja sitten paiskoo ovia kun on hermostunut milloin mistäkin. Ärsyttää ja surettaa.

Yritän pitää oman tilani. Suojautua siltä kiukulta, joka ei ole mulle tarkoitettukaan. Jaksaa siivota senkin jälkiä, että saan pidettyä kotini kotinani. Ja pitää oman mielen hyvänä. Keskittyä itseeni ja siihen, että mulla ois hyvä olla. Että mie jaksaisin. Ja että vauva voisi hyvin. 

Mutta huomenna istutaan alas ja puhutaan. Asiat täytyy puhua ulos, ettei tukehdu, olen huomannut. Oli seuraukset mitä hyvänsä. Mun ei tarvi suojella sitä mun tunteilta, eikä ottaa vastuuta siitä, miten se ne kestää. Koska jo parisuhteen kannaltakin, tai ainakin itseni, mun on välttämätöntä saada sanottua ne. Eikö? Toivottavasti saan jostain rohkeutta ja lisäksi rakkautta, että osaisi sanoa ne hyvin.

Parisuhdeasioista vielä sen verran, että ehdin jo kriiseillä esikoisen (11 vee) treffisuunnitelmia (oli menossa oikeasti yhden tytön kanssa elämänsä eka treffeille!!!), kun sitten seuraavana päivänä myötäsurin jo sen puolesta kun ne olikin peruuntuneet.. Oih, miten ihmeessä tän tunnemyllerryksen kestää, kun sitä joutuu seuraamaan omien lasten kohdalla.. eikö niitä mitenkään voisi kääriä pumpuliin ja pitää siellä???

Erolapsia ja riipaisuja rintaan

Sydäntä raastavaa. Sitä se on. Vaikka kääntäisi asiaa miten päin tahansa. On sydäntä raastavaa vastailla lapsen kysymyksiin erosta. Tai kuunnella lapsen toiveita vanhempien yhteen palaamisesta. Tai kuulla lapsen ikävää vuoroin sen toisen ja vuoroin mun luo. Sydäntä raastavaa.

Tällä kertaa eroa on pohtinut keskimmäinen, seiskavee tyvär, ekaluokkalainen keiju. Sillä oli huono päivä, ja toinenkin, kaikki kiukutti ja murjotuskatseet mustensi koko maailman. Kaikki oli typerää ja tyhmää ja mikään ei ollu kivaa. Lopulta kiukkuitkupotkukohtauksen keskeltä paljastui, että isiä on ikävä *riips* ja kaikkia isin lähellä asuvia kaveita *riips* ja on ihan tyhmää olla niin pitkään äitin luona *riips*. Ja sitten mietittiin, kuinka kivaa olisi jos isi asuisi kanssa täällä meidän kanssa *riips*. Niin, oishan se *riips*. Täydellisessä maailmassa *riips*. Oishan se kivaa, kun ei tarttis lasten miettiä tämmösiä *riips*.Oishan se *RIIPS*RIIPS*.

Rintaan riipaisee, useinkin. Eron jälkeen. Ihan pienistäkin jutuista. Kun ei osaa selittää toisille, miksei voinut vain rakastaa ja olla onnellinen. Vaikka tietää, että kovasti yritti. Enemmänkin kuin kovasti. Enemmän kuin olisi ehkä pitänytkään. Ja kuitenkin sitä miettii.. olisiko sittenkin voinut vain jatkaa, lasten takia? Olisiko kaikki saatu toimimaan, joskus? Voiko eroa lasten isästä antaa itselleen anteeksi koskaan? Pystyykö lapset antamaan anteeksi?

Keijun kanssa tilanne ratkaistiin lopulta soittamalla isille, ja sovittiin, että Keiju menee yhdeksi yöksi sinne. Ja uimaan sen kans. Jos sitten taas jaksaisi hymyillä. Ja kyllä se sitten jaksoikin. huoh. Onneksi tässä sopassa on kaksi vanhempaa, jotka tajuaa, että joskus pitää joustaa, että jaksaa lapset hymyillä. Vaikkei oiskaan oma viikko lasten kanssa. Tai vaikka olisikin suunnitellut jotain muuta. Kuinka monella tilanne on erilainen, miten ne lapset jaksaa joustaa joustamistaan aikuisten sotkujen keskellä? Kun nämäkin joutuu joustamaan niin paljon. Minun valintojen vuoksi. Ne elää elämänsä alkumetrit minun ehdoilla. Minun elämässä. Mikä kamala vastuu. Ja vaikka kuinka yrittää rakentaa niiden elämän alun mahdollisimman hyväksi, se ei aina onnistu. Täällä oikeassa maailmassa. Ja se riipaisee. *RIIIPS*

Kaksimielistä parisuhdepohdintaa

Tänään mieleeni hiipii epäilyksiä. Yritän pitää ne kurissa ja nauttia hyvistä päivistä, mutta silti olen varuillani. Lääkäri määräsi minut supistelujen takia sairaslomalle ja sohvalle makaamaan. Nyt sitten mulla onkin selvästi liikaa aikaa miettiä kaikenlaista. 

Eksyin kaksisuuntaisten parisuhteita käsittelevälle keskustelupalstalle, ja tajusin taas kerran tämän taistelun loputtomuuden. Katoamiset ja toisaalta rakkauden täyteiset onnen hetket tuntuu olevan ihan tavallisia pibosuhteissa. Toisaalta tieto helpottaa, kun tajuaa taas uudelleen, ettei mikään johdu minusta, tai minun tekemisistäni tai rakkaudettomuudesta. Toisaalta se pelottaa, kun tajuaa vielä paremmin, ettei tasainen elämä ehkä ikinä ole mahdollista.

Yritän pitää positiivisen mielen kuitenkin. Yritän miettiä niitä ihmisiä, jotka hallitsevat sairauttaan kovan työn kautta. Yritän nähdä asian niin, että jos ja kun me molemmat pystymme avoimesti käsittelemään aihetta ja puhumaan eri kausien oireista ja ehkäistä niitä parhaamme mukaan, niin pystymme ainakin ajoittain elämään onnellista ja hyvää elämää. Ja lääkkeet auttaa, luotan siihen.

Töitä se kaikki kuitenkin vaatii. Ja ymmärrystä. Ja sairaan paljon voimia ja rakkautta. Yritän pohtia, miten mie pystyn varautumaan seuraavaan huonoon jaksoon jo nyt, kun on hyvä vaihe meneillään. Miten mie osaisin varautua siihen, että toinen vielä tulee häviämään ja sulkemaan minut ulos. Vaikkei haluakkaan. Täytyy tehdä pelastussuunnitelma. Kerron siitä lisää sitten kun keksin sen. 

Huomenna on aika taas vauvatiimiin. Ehkäpä pohdin pelasturenkaita siellä. Siellä se on helpompaa, kun ei ole yksin. Eikä edes kaksin. 

Epäilysten keskeltä kaunista päivää kaikille, on jo toukokuu. Käänsin kalenterista uuden sivun ja huomasin, että sivun alareunassa lukee: "Äitiysloma alkaa!". Kohta. Ihan kohta. :)