Opin tänään jotain rakkaudesta. Opin, ettei minun arvoni ole kiinni sinun rakkaudestasi. Olen hyvä, arvokas, kaunis ja ihana juuri sellaisena kuin olen. Niinkuin sinäkin olet. Olen kaivannut rakkautta, joka kertoisi minulle, että minä olen hyvä ja arvokas, rakastettava. Olen kaivannut katseita, jotka näkisivät minut kauniina. Olen kaivannut huomiota, jotta olisin olemassa. Olen kaivannut sinua, että minä olisin minä.
Ja sitten yhtäkkiä tajusin sen, etten tarvitse sinua. Ettet sinä tarvitse minua. Minä olen, sinä olet, vaikka meitä ei olisi. Rakkauteen voi kasvaa vain itsensä kautta. Rakkaus toiseen on sitä, että hyväksyy toisen, että näkee toisen niin kauniina ja ihanana ja täydellisenä, juuri sellaisena kuin se on. Rakkaus itseensä on sitä, että näkee itsensä niin kauniina ja ihanana ja täydellisenä, juuri sellaisena kuin on.
Jos on niin onnekas, että löytää ihmisen, joka täyttää jokaisen rakkauden kaipuisen hetken, löytää ihmisen, joka on joka hetki täydellisen läsnä, katsoo aina juuri oikealla tavalla, sanoo aina juuri oikeat sanat, rakastaa aina juuri niinkuin tahdot, voi olla totaalisen onnellinen ja nähdä itsensä rakastettavana aina ja aina vaan. Meille lopuille eheytymisen ainut keino on rakastaa itseään. Hyväksyä oma keskeneräisyys, omat kivut, omat virheet. Hyväksyä se pieni lapsi itsessä, joka kaipaa rakkautta. Tunnistaa ne hetket, joina tuntee olevansa surullinen, vihainen, häpeissään, ja nähdä ne kaipuuna rakkauteen. Nähdä konfliktit tilanteina, joiden kautta tunnistaa omat vanhat kipunsa. Nähdä ne hetket kipuina, jotka kaipaavat parannusta. Rakkautta. Ja sitten rakastaa niitä haavoja. Antaa kipujen tulla ja korjaa ne rakkaudella. Hyväksyy, tuntee ja rakastaa.
Olosuhteet ovat petollisia, ne muuttuvat ja ovat arvaamattomia. Kaikki ympärillä on vain muutosta. Emme voi vaikuttaa siihen, mitä ympärillämme tapahtuu. Voimme ainoastaan vaikuttaa siihen, miten me muutokset koemme. Todellisuus on aina vain meidän tulkintamme todellisuudesta. Jos koemme itsemme hyvänä ja rakastettuna, koemme todellisuuden suurimmaksi osaksi aikaa hyvänä. Jos näemme itsemme huonona, koemme todellisuuden hyökkäävänä, petollisena ja pelottavana.
Rakkaus taas on pysyvää. Rakkaus on elämä ja rakkaus on voima. Kun näen itsessäni olevan pienen, rakkautta ja hyväksyntää janoavan lapsen, on minun helpompi ymmärtää tunteeni. Ja olla toimimatta niiden mukaan. Voin antaa tunteen, hylkäämisen pelon, surun, vihan, minkä vain, tulla, olla ja mennä. Ja olla toimimatta sen mukaan. Voin hyväksyä itseni juuri tällaisena juuri tällä hetkellä ja ymmärtää olevani keskellä muutosta, prosessia, joka vie minua eteenpäin, kohti rakkautta, jolloin en enää tarvitse toista kertomaan minulle, että olen rakastettava. Silloin se kaikki on vain ylimääräistä hyvää, joka tuo elämään lisää iloa. Mutta en tarvitse sitä.
Ja kun osaan rakastaa itseäni tarvitsematta siihen toista, osaan rakastaa myös toista, juuri sellaisena kuin se on, virheineen, keskeneräisyyksineen kaikkineen. Täydellisenä, kasvavana ihmisenä. Tarvitsematta sitä.
<3
Tämän jutun juurella on ihanat, rakkauden täyteiset Kotkansydän nettisivut ja etenkin Virtaava energia kirjoitus. Mahtavat sivut kelle tahansa, etenkin meille kipujemme kanssa painiskeleville. Olen lukenut vain murto-osan, ja oivaltanut jo nyt paljon. Kiitos niistä kirjoittajalle. :) Jutun pohjalla on myös ihanat ystävyyssuhteet, joiden kautta kasvaa joskus enemmän kuin varsinaisten rakkaussuhteiden. Kiitos niistäkin. :) Taustalla on myös ne kivuliaat rakkaussuhteet, joiden konfliktien kautta oppii joka kerta jotain uutta omista kivuistaan, ilman sitä ymmärrystä ei voi kasvaa. Erityisen iso kiitos niistä. :)
