Kun päästin irti, kun ajattelin, että luovutan, niin se, jonka päästin irti, tulikin luo. Ensin tuli viesti, jossa pyydettiin anteeksi ja luvattiin, että nyt on toisin. Sitten tuli mies, joka tuntui siltä samalta kuin se, joka se oli silloin joskus. Mietin, onko uudet masennuslääkkeet jo auttaneet pahimman yli. Tai ehkä olo on jo helpompi muuten. Tuntui kuitenkin siltä, kuin se verho, joka siinä oli aiemmin, olisi vedetty sivuun, ainakin jo raolleen.
Yhä vain se pieni ääni, se järjenhippunen, joka tuolla päässä hyppelee, huutaa mulle kurkku suorana, että "Älä nyt hyvä ihminen TAAS mene tuohon samaan lankaan!!" Mutta mie en voi sille mitään, että mun sydän ei kuuntele. Se on vain totaalisen onnellinen ollessaan taas lähellä sitä sydäntä, joka tuntee samaa voimaa itsessään. Ne vetää toisiaan magneetin tavoin ja rakentaa ympärilleen pienen kuplan, sellaisen vaaleanpunaisen, jossa ei ole muuta kuin rakkautta. Me mahdumme kuplaan juuri ja juuri, ja sen kuplan sisällä mie huomasin, että mie pystyn vihdoin tuntemaan oloni turvalliseksi. Sen kuplan sisällä tämä pieni uusi sielu kasvaa parhaimmin. Se kupla suojaa uutta elämää kaikelta, mikä on sen ulkopuolella.
Se kipu, joka tuntuu rinnassa, kun se kupla on hajallaan, on valtava. Se kipu vaikeuttaa elämää ja haittaa kaikkien ympärillä olevien elämää. Lapsia ja itseäkin on suojeltava siltä, niin hyvin kun voi. Nyt pitää keksiä säännöt sille, miten sen kuplan saisi pidettyä kasassa. Täytyy asettaa rajat, joiden sisällä on kuljettava että rakkaus riittää korjaamaan kaiken mikä on rikki.
Anna Puu Säännöt rakkaudelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti