Alastomia makkaranpaistajia ja kehtolauluja kotibileissä

Yksi parhaista puolista erossa on se, että joskus saa viettää elämää ilman lapsia. Sitä sellaista, jossa ei tarvitse miettiä ruoka- tai nukkumaanmenoaikoja. Sellaista, jossa saa valvoa vuorokauden ympäri ja istua iltamyöhiin nuotioretkillä ja tavata ystäviä ja tutustua ventovieraisiin. Tänä viikonloppuna on vietetty taas pitkästä aikaa sellaista, elämänmakuista elämää.

Perjantaina matkaan luomukaupan kahvilasta tarttui yksi yöpaikkaa vailla oleva katusoittaja maailman turuilta ja illalla kuunneltiin mahassa kasvavan puolikkaan isän soittoa muutaman superihanan kansanmusiikkiyhtyeen keikalla, istuttiin aamuyöhön asti kotibileissä laulaen kehtolauluja ja kikateltiin kuivattujen hedelmien uusionimille. (Pohdintana mm. miksi kuivattuja viinirypäleitä kutsutaan täysin epäloogisesti rusinoiksi, mutta kuivattuja banaanilastuja ei esimerkiksi tuupeloiksi??)

Lauantaina nukuttiin ihanan pitkään ja juotiin sata kupillista teetä ja saunottiin ennen kuin lähdettiin penkomaan (aika lailla laittomasti kylläkin) yhden hylätyn kirpparin antimia: mukaan tarttui mm. muutama hauska levy, ihania kankaita, laatikollinen erilaisia kukkien ja vihanneksien siemeniä, purkillinen liituja, kukkapöytä ja purnukoita. Sitten paisteltiin iltaan asti makkaraa auringossa meren rannan kallioilla poikien uidessa jäälauttojen seassa ja ajeltiin vielä kalasatamaan katselemaan maailman kauneinta auringonlaskua. Kaiken onnen ja rakkauden keskellä mie huomasin ihmeekseni haaveilevani kesähäistä majakkasaaren rantakivillä. Hupsista.

Hymyilyttää taas.